Syksyn retkupäivät Kainastolla

2 Marraskuu 2008

Vilaa en halunnut bretonipäiville nuorten koirien ja hälinän kekselle viedä, joten oäätin luovuttaa sen suosiolla vanhempieni hoitoon sillä seurauksella että mukaan joutui kultapoika Zero.

Herra ei ole taas pitkään aikaan juurikaan nähnyt vieraita koiria, joten pienellä jännityksella odotin sen reaktioita, sillä bretonipäivillä kun vilisee niin uroksia kuin narttuja ympärillä koko ajan. Hienostihan se kuitenkin ukkelin osalta meni. Lauantain se kulki maastossa mukana ja jaksoi yllättävänkin maltillisesti olla hihnassa, vaikka rusakon jälkiä oli joka puolella. Muutaman kerran saimme herran suusta kuulla mielenilmauksiakin hihnassa olosta, sillä pois päin viilettävän pitkäkorvan perään olisi ollut kova tarve päästä.

Bretoneita paikalla oli paljon - lähes 30 koiraa. Kaikilla nuorilla ei vielä haku kunnolla avautunut, mutta yhtään toivotonta tapausta ei joukkoon mahtunut. Lumen tulo sai linnut siirtymään pihoihin, minkä takia riistatilanteita ei saatu kovin paljoa. Suurin osa maastossa olleista pääsi kuitenkin linnuille ja viikonlopun aikana kuulin monesta suusta onnistumisia! Moni jolla keväällä oli ongelmia kontaktin saamisessa koiraansa, oli selvästi tehnyt tottelevaisuuden kanssa töitä ja yllätti positiivisesti. Lisää töitä, toko-sulkeisia ja noutotreenejä, niin tulevaisuudessa nähdään varmasti koetuloksia näiltä koirilta!

- Minun ottamiani kuvia

- Timo Tuunaisen kuvia

- Reimanin Päivin kuvia

Entry Filed under: Tapahtumat, näyttelyt ym.

3 Comments Add your own

  • 1. loans  |  Heinäkuu 7th, 2010 at 3.17

    Your website is very the most interesting. I liked your website a lot. Thank you.

  • 2. toronto payday loans  |  Heinäkuu 23rd, 2010 at 22.06

    http://www.paivik.net is great! But payday loans etend help on time before your payday so that you can meet your requirements without much ado Payday loans can be taken up for meeting short term financial needs and you can easily meet those epenses before your payday loans

  • 3. bad credit loans  |  Elokuu 25th, 2010 at 9.06

    Your blog site is great. Thank you truly for sharing a great deal both useful and interesting related information. I’ll be bookmarking bookmark your weblog and will be without doubt returning. Once again, I recognise the value of all your work additionally sharing abundance of unbiased tips to the audience.

Leave a Comment

Required

Required, hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Subscribe to the comments via RSS Feed


Kirjoitukset kuukausittain

Kirjoitukset aiheittain

Linkit

Hallinta