Venäjänajokoirien päänäyttelyssä jälleen runsas osanotto!

19 Huhtikuu 2008

Venäjänajokoirien päänäyttelystä on näköjään muodostunut joka vuotinen tapa, kun nytkin piti lähteä Laihialle asti flunssan kourissa. Omista koirista ei edes lähtenyt mukaan kukaan, sen sijaan Nata-neitin nappasin Oulunsalosta mukaan. Seurakseni sain myös äitini, joka päätti lähteä katsomaan miltä muiden venakot näyttää.

Koiria oli jälleen paikalla kiitettävästi - lähes 30. On hämmästyttävää kuinka venäjänajokoiraväki tuo aina paikalle erittäin runsaslukuisen joukon koiria! Näyttely antaa vuosi toisensa jälkeen varsin hyvän katselmuksen venäjänajokoirien ulkomuodon osalta ja toimii “vakkilaisten” kohtauspaikkana. Sertit kerätään muualta, päänäyttelyyn tullaan osallistumaan ja katsomaan miten oma koira sijoittuu suuremmassa joukossa. Parhaimmillaan näyttelyssä on ollut lähes 50 venakkoa, vaikka muutoin niitä ei näe kuin pari koiraa per näyttely. Bretoneita tallustelee Suomessa suurin piirtein saman verran kuin venakoitakin, mutta näyttelykäyntejä bretoneille kertyy vuoden aikana selvästi enemmän kuin venakoille jotka ovat paljon puhtaammin pelkkiä käyttökoiria. Jostain syystä bretoniväki ei kuitenkaan tunnu arvostavan erikoisnäyttelyään samalla tavalla tai ei ainakaan koe tärkeäksi osallistua siihen, mistäköhän tällainen kulttuuriero??! Tällä bretonikannalla ja näyttelyinnolla pitäisi vuosi toisensa jälkeen olla erkkarissa esillä useampi kymmenen koiraa!

Natan tulokseksi näyttelystä jäi H, sillä karvattomana ja kovin laihassa kunnossa se antaa varsin ilmavan ja kevyen vaikutelman. Kivasti se kuitenkin esiintyi ja arvostelu oli muutoin oikein hyvä. Näyttelyn jälkeen oli tuttuun tapaan vielä Venäjänajokoirayhdistyksen vuosikokous ja ilta ehti pitkälle ennenkuin olimme takaisin kotona.

Äiti ja Nata kehän reunallaNata ja PäiviNatunen jälleenParhaat nartutParhaat uroksetKyllä venakostakin sylikoiran saa jos haluaa :-)

Lisää kuvia: http://paivik.kuvat.fi/kuvat/Koiran%E4yttelyt/VAK%20p%E4%E4n%E4yttely%202008/
Ja tulokset: http://www.venajanajokoirayhdistys.net/keskustelu/viewtopic.php?t=850

Entry Filed under: Tapahtumat, näyttelyt ym.

3 Comments Add your own

  • 1. cash advance  |  Heinäkuu 7th, 2010 at 6.37

    Your website is very great. I loved your website a lot. Thank you.

  • 2. toronto payday loans  |  Heinäkuu 23rd, 2010 at 22.32

    http://www.paivik.net is great! Payday loans are constructed to provide you funds to meet your urgent cash requirements In this situation payday loans save you from the unepected economic crisis due to the scarcity of funds

  • 3. payday loans toronto  |  Elokuu 25th, 2010 at 9.26

    Your blogging site is excellent. Thank you so much for delivering a great deal of important facts and strategies. I will bookmark bookmark your blog website and will be certainly returning. Again, I recognize the value of all your work and furthermore delivering abundance of essential tips to the followers.

Leave a Comment

Required

Required, hidden

Some HTML allowed:
<a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>

Subscribe to the comments via RSS Feed


Kirjoitukset kuukausittain

Kirjoitukset aiheittain

Linkit

Hallinta