Archive for Joulukuu, 2008

Köhinää ja kaupunkielämää

Sunnuntaina se alkoi, Zeron hillitön yskiminen aivan keuhkojen pohjasta asti. Kennelyskää on Oulun seudulla ollut kuulemma enemmänkin taas, joten ilmeisesti sen oli sitten aika tulla ensimmäisen kerran meillekin. Ihan kuin tässä ei olisi ollut muutenkin tarpeeksi murehdittavaa.

Yskänkohtauksen iskiessä ääni kuullostaa lähinnä aasin ja norsun risteykseltä ja lopuksi yökkäillään limaa. Muutama yö menikin melkoisen unettomasti röhinää kuunnellessa , mutta onneksi ollaan jo parempaan suuntaan menossa. Liman tulo on loppunut melkein kokonaan ja yskimistäkin on lähinnä herran innostuessa. Zero itsekin näyttää jo suhteellisen kyrsiintyneeltä aina yskimisen alkaessa ja kaiken lisäksi sen mielialaa taitaa vetää maahan uutinen, että metsään ei ehkä pääse vielä ensi viikollakaan kun mamma pelkää jälkitauteja…surkeaa!

Muska pääsi helpommalla, se köhi ensimmäisen kerran jo viime viikolla, mutta silloin emme osanneet edes epäillä mitään pahempaa. Sittemmin neiti on yksinyt hieman lisää, mutta Zeroon verrattuna oireet ovat olleet selvästi lievemmät.

Tällä hetkellä molemmat koirat viettävät kaupunkilaiselämää ja luultavasti näin jatketaan pidempäänkin. Muska on ollut aiemminkin paljon Oulun puolella Jannen ja Reetan luona ja viihtynyt ilmeisen hyvin. Vila sai viettää mummopäivänsä luksuselämää ainoana koirana ja Zeron kohtalona on ollut viettää kulunut vuosi Hailuodossa pääasiassa tarhakoirana. Zeron kanssa sovimme kuitenkin jo aikoja sitten, että sillä on ensimmäinen varapaikka kämppiksekseni. Siispä nyt Vilan paikan jäätyä ammottamaan tyhjyyttään, katsellaaan josko Zerosta tulisi kokopäiväinen sisäkoira. Vaikkei venakkomöllikkä pienen retkun jättämää valtavaa aukkoa voikaan korvata, niin on siinä ainakin loputtoman innokas lenkkikaveri joka ei kursaile huonompiakaan kelejä.

Ainakin nyt aluksi näyttää että Zero on sopeutunut jälleen varsin hyvin kerrostaloelämään pitkän Hailuoto-jaksonsa jälkeen. Rauhallinen tössykkä kun on, niin ei näytä paljon koppaa rasittavan vaikka ohjelmassa on ollut vain sairaslomaa ja lepoa, lepoa, lepoa…

4 comments Joulukuu 4th, 2008 PaiviK


Kirjoitukset kuukausittain

Kirjoitukset aiheittain

Linkit

Hallinta