Archive for Huhtikuu, 2007

Match show Oulussa Teatrialla

Muska ja Nata osallistuivat Oulun Eläinkodin järjestämien Eläinmessujen yhteydessä olleeseen mätsäriin. Paikalla oli lisäksi kolmaskin venakko, Zeron tyttö Lena. Muska sai ensimmäisestä erästä punaisen nauhan, mutta valitettavasti meidät käteltiin Muskun kanssa ensimmäisenä pois punaisen saaneiden kehästä, eikä Natakaan sijoittunut. Vila oli myös mukana antamassa verinäytteen koirien geenitutkimukseen.

3 comments Huhtikuu 29th, 2007 Reetta

Venakkojen päänäyttelyssä Muskan kanssa

Lähdimme venakkojen päänäyttelyyn Kiuruvedelle Jannen, Reetan, Muskan ja Vilan kanssa katsastamaan miltä venakkoedustus näyttää tänä vuonna. Zerppe sai jäädä kotiin, katsellaan josko sitten pappaiässä vaivauduttaisiin taas herran kanssa kehiin! Muskulan kanssa ei suuria odotuksia ollut, ulkomuodoltaan se on varsin keskinkertainen, eikä se ole kummoinen esiintyjäkään, joten Erittäin Hyvä ja nuorten luokan narttujen neljäs sija olivat erittäin positiivinen yllätys! Paikalla oli myös Lena (Zeron ja Katinkan jälkeiläinen), jonka ulkomuodolla on rahkeita yltää korkeammallekin. Lena saikin erinomaisen ja voitti nuorten luokan nartut. Oli mukava reissu ja monen tutun kanssa tuli porinoitua! Iltapäivällä kävimme vielä Venäjänajokoirayhdistyksen vuosikokouksessa. Minun (ja vähän Jannen ja Reetankin) ottamia kuvia näyttelyssä olleista venakoista löytyy osoitteesta http://paivik.kuvat.fi/kuvat/Koiran%E4yttelyt/VAK%20p%E4%E4n%E4yttely%202007/.

Usvavaaran Dina ja Muska kaulailemassaReetta ja MuhkulaMuskaMeirän rimppakinttu rimpressa :)

Osaa se välillä juosta nätistikin!Muska ja siskopuoli LenaNuorten luokan nartut järjestyksessä: 1. Lena, 2. Hiidenhaukun Muska, 3. Natalii ja 4. meidän Nanuchka

Add comment Huhtikuu 28th, 2007 PaiviK

SSK vuosikokous

Suomen bretonikerhon vuosikokous pidettiin Seinäjoella 14.4.2007 Saksanseisojakerhon vuosikokouksen yhteydessä, bretonien rotupalaverissa. Osanotto ei ollut huima - 8 henkilöä. Erovuoroisia oli kaksi, joiden tilalle valituista toinen olin minä. Eli 3 vuotta retkukerhon hallitushommia on edessä, täytyy yrittää tosissaan aktivoitua ja aktivoida muitakin… Saksanseisojakerhon vuosikokouksessa keskeisin bretoneita koskeva päätös oli jalostusneuvojan vaihdos - bretonien uudeksi jalostusneuvojaksi valittiin Antti Auno.

3 comments Huhtikuu 14th, 2007 PaiviK


Kirjoitukset kuukausittain

Kirjoitukset aiheittain

Linkit

Hallinta