Posts filed under 'Arkipuuhailua'

Köhinää ja kaupunkielämää

Sunnuntaina se alkoi, Zeron hillitön yskiminen aivan keuhkojen pohjasta asti. Kennelyskää on Oulun seudulla ollut kuulemma enemmänkin taas, joten ilmeisesti sen oli sitten aika tulla ensimmäisen kerran meillekin. Ihan kuin tässä ei olisi ollut muutenkin tarpeeksi murehdittavaa.

Yskänkohtauksen iskiessä ääni kuullostaa lähinnä aasin ja norsun risteykseltä ja lopuksi yökkäillään limaa. Muutama yö menikin melkoisen unettomasti röhinää kuunnellessa , mutta onneksi ollaan jo parempaan suuntaan menossa. Liman tulo on loppunut melkein kokonaan ja yskimistäkin on lähinnä herran innostuessa. Zero itsekin näyttää jo suhteellisen kyrsiintyneeltä aina yskimisen alkaessa ja kaiken lisäksi sen mielialaa taitaa vetää maahan uutinen, että metsään ei ehkä pääse vielä ensi viikollakaan kun mamma pelkää jälkitauteja…surkeaa!

Muska pääsi helpommalla, se köhi ensimmäisen kerran jo viime viikolla, mutta silloin emme osanneet edes epäillä mitään pahempaa. Sittemmin neiti on yksinyt hieman lisää, mutta Zeroon verrattuna oireet ovat olleet selvästi lievemmät.

Tällä hetkellä molemmat koirat viettävät kaupunkilaiselämää ja luultavasti näin jatketaan pidempäänkin. Muska on ollut aiemminkin paljon Oulun puolella Jannen ja Reetan luona ja viihtynyt ilmeisen hyvin. Vila sai viettää mummopäivänsä luksuselämää ainoana koirana ja Zeron kohtalona on ollut viettää kulunut vuosi Hailuodossa pääasiassa tarhakoirana. Zeron kanssa sovimme kuitenkin jo aikoja sitten, että sillä on ensimmäinen varapaikka kämppiksekseni. Siispä nyt Vilan paikan jäätyä ammottamaan tyhjyyttään, katsellaaan josko Zerosta tulisi kokopäiväinen sisäkoira. Vaikkei venakkomöllikkä pienen retkun jättämää valtavaa aukkoa voikaan korvata, niin on siinä ainakin loputtoman innokas lenkkikaveri joka ei kursaile huonompiakaan kelejä.

Ainakin nyt aluksi näyttää että Zero on sopeutunut jälleen varsin hyvin kerrostaloelämään pitkän Hailuoto-jaksonsa jälkeen. Rauhallinen tössykkä kun on, niin ei näytä paljon koppaa rasittavan vaikka ohjelmassa on ollut vain sairaslomaa ja lepoa, lepoa, lepoa…

4 comments Joulukuu 4th, 2008 PaiviK

Omistukset uusiksi

Tänä vuonna sain iiison karvoilla koristellun joululahjan, kun Zero vaihtoi virallisesti minun omistukseen. Pitkäänhän se on minun koirani käytännössä ollut, joten päätettiin Jannen kanssa asiasta tehdä oikein paperit. Kuinkahan monta kertaa olen vannonut ettei minusta  I K I N Ä  tule ajokoiran omistajaa, mutta näin nyt pääsi käymään. Ajokoirien kanssa vietettyjä metsäpäiviä kun alkaa laskemaan, niin pakko kai se on itselleenkin myöntää että ajokoiratouhuunkin on jonkinlainen kipinä syttynyt….

Add comment Joulukuu 24th, 2007 PaiviK

Zero kaupunkilaiseksi

Zerre on nykyään entistä enemmän minun koirani ja sen mielen virkistys on käytännössä jäänyt vastuulleni erityisesti nyt, kun Janne on keskittynyt Muskan kanssa kettujahteihin. Metsäreissut ovat kuitenkin jääneet melko vähälle osaltani, eikä Zeron kanssa ole touhuiltu riittävästi :( Sillä on nykyään muutenkin Hailuodossa turhan vähän virikkeitä, etenkin kun Muska on viime aikoina viettänyt paljon aikaa Oulun puolella.

Asian korjaamiseksi herrakin muutti taas vaihteeksi Ouluun kanssani, jottei masennu ihan kokonaan! Nyt aloitetaan taas tokon kertaaminen, mikä on tarpeen, sillä sen verran on taukoa pidetty, että homma tahtoo mennä höseltämisen puolelle. Zeron kanssa on kuitenkin mukavaa ja palkitsevaa puuhailla. Vaikka se on melko “hönö”, niin oppiminen on nopeaa ja intoa löytyy, kunhan sen vain saa ensin motivoitua sopivasti. Jossain vaiheessa Zero on ottanut tavaksi äristä lenkeillä vieraille koirille, samoin se on alkanut vahtimaan enemmän tarhassa ollessaan. Aiemminhan se oli turhankin innostunut tekemään tuttavuutta kaikkien koirien kanssa. Noh, palaillaan taas minun diktatuuriin ja palautetaan herran mieleen hyvät käytöstavat. Hihnakulkemisen perusteiden kertaamista ja tokosulkeisia on siis lähiviikkojen ohjelmassa.

Ohessa vielä muutama kuva Serppelistä.

img_1911z.jpgPäiväkävelyllä HailuodossaMissä puput luuraa?Serre 5,5 vee, karvanvaihto kivasti kesken...Seuraamisen palauttamiseta mieliin..Vielä se vähän osaa :)

3 comments Marraskuu 25th, 2007 PaiviK

Villeri-killeri-tuholaistorjuja

Usein, kun olen Hailuodossa ja käyn Muskalle ja Zerolle viemässä illalla tarhaan ruokakupit, päästän Vilan samalla ovenavauksella irti pihalle iltapissalle. Niin tein tälläkin kertaa. Yleensä Viltsu seurailee milloin menen sisälle ja tulee samalla ovenavauksella tai viimeistään vähän ajan kuluttua. Nytpä sitä ei kuulunutkaan takaisin, vaikka tulin sisälle ja kävin kohta katselemassa onko mummeli ilmestynyt oven taakse. Pimeässä en viitsinyt lähteä etsimään ja kuulokin on 13-vuotiaalla jo sen verran huono että on aika turhaa yrittää kutsua sitä, joten palasin sisälle odottelemaan.

Parinkymmenen minuutin kuluttua isäni tuli huutelemaan ulko-ovelle, että tulkaapas katsomaan mitä täältä löytyi. Hän oli ollut pihalla töitä tekemässä kun oli kuullut tarhalta haukkumista ja mennyt katsomaan - Vila oli siellä ollut kuollut rusakonpoika suussa! Se oli ilmeisesti luullut minun olevan vielä venakoiden luona ja olisi tullut esittelemään saalistaan. Aiemmin päivällä olimme katselleet rusakonpojan hakevan sateensuojaa takapihan marjapuskien alta, ilmeisesti sama pieni pupuparka joutui nyt Viltsun saaliiksi :( Takapihalla oli varmasti käyty melkoinen kisailu. No pieni Suuri Saalistaja toimi vaistojensa mukaisesti, oli ylpeä jahtinsa tuloksesta ja sai ansaitsemasta kehut!

Vila ja rusakkoparka

3 comments Elokuu 26th, 2007 PaiviK

Muska koirapuistossa

Iltapäivällä käytiin koirapuistossa ja nuuskutettavana oli paljon hajuja. Muska juoksi yhden porokoiran kanssa aitausta ympäri ja söi välillä heinää :)

3 comments Elokuu 16th, 2007 Reetta

Noutoharjoituksia

Tänään Muska yllättäen innostui noutamaan tai oikeastaan hakemaan minulle tavaroita! Ensin Muska haki vihreää muovikuutiota ja sitten vielä pehmopingviiniä. Harjottelimme myös tavaran suuhun ottamista ja irrottamista. Aiemmin Päivi on jo jonkin verran opettanut Muskalle noutamisen alkeita.

Add comment Toukokuu 11th, 2007 Reetta

Musku Oulussa harjoittelemassa yksinoloa

Hailuodossa Muska ei ole juurikaan joutunut olemaan yksin sisällä ja häkissäkin on melkein aina Zero kaverina. Jotta Muskaa voisi pitää myös kaupungissa, päätimme hieman harjoitella yksin oloa. Toukokuun alussa Muska olikin muutaman päivän Oulun puolella ja yksinoloharjoitukset sujuivat hyvällä menestyksellä!

Muska oli kotona yksin ihan rauhassa ja ainoastaan yhtenä päivänä se oli tehnyt tuhojaan. Olimme epähuomiossa jättäneet pöydälle sulamaan linnun lihoja ja tottakai herkut olivat Muskan nenään tuoksuneet. Lihat oli revitty lattialle ja puolet niistä oli syöty ja sitten oksenneltu pitkin lattiota… Ilmeisesti metson ja teeren rintapalat olivat aiheuttaneet ähkyn liiallisen ahmisen seurauksena :(

3 comments Toukokuu 10th, 2007 Reetta


Kirjoitukset kuukausittain

Kirjoitukset aiheittain

Linkit

Hallinta