Viimeiset puoli vuotta on mennyt omalta osaltani melko hektisellä aikataululla, töitätöitätöitä. Zeron elämä on sen sijaan sujunut rauhallisemmissa merkeissä. Tammi-helmikuussa käytiin vielä vähän Hailuodon jänöjä hätyyttelemässä, sittemmin on herra saanut oikoa koipiaan sohvalla ja harrastaa hihnalenkkejä pitkin Oulun katuja ja puistoja. Ihan city-koira siitä on tullut, tai ainakin melkein. Syksyn ja talven sairastelun jälkeen täytyy toivoa, että meille suodaan vähän parempaa onnea. Tosin täällä kaupungissahan nuo kaikenmaaliman kennelyskän ja muut sairaudet tarttuu jos on tarttuakseen. Hailuodossa ei ole juuri tarvinnut sellaisia pelätä.
Koirajuttuja on mahtunut kuluvaan vuoteen varsin vähän. Torniossa käväisin helmikuussa näyttelyttämässä paria tutun bretonia ja samalla näin kaksi Zeron pojantytärtä - mukavan oloisia, täyspäisiä neitosia. Bretonipäivät pykättiin pystyyn Haukiputaalle maaliskuun lopulla ja viikonloppu vierähti - kuten asiaan kuuluu - retkuillen 
Huhtikuussa Saksanseisojakerhon vuosikokouksessa piti käydä istumassa kun tapahtuma sattui tänä vuonna olemaan Oulussa. Nyt minut on senkin puljun hommiin vähän nakitettu, kun bretonien pentuvälittäjän tehtävät otin vastuulleni.
Ja ehkä se tärkein; veljeni Janne Reettansa kanssa muuttavat lähiaikoina Oulusta Hailuotoon ja totesivat, että nyt olisi sopiva hetki ottaa toinen koira Muskan kaveriksi. Janne on labbiksesta puhunut aina toisinaan ja nyt se ajatus pääsi toteutuksen asteelle. Taisi olla helmikuun loppua kun projekti pistettiin käyntiin ja kiireellä, sillä pentuhan piti saada jo kesäksi…se pentukuume. Yritin toppuutella ja muistutella että laadusta ei kiireen takia aleta tinkimään. Kaikki käyttölabbispentueet syynättiin läpi terveystietojen, tulosten, sukujen ja ihan mutunkin pohjalta. Ja kyllä, se just-eikä-melkein pentue löytyi, narttu astutettu tammikuun lopulla! Siinä se on, jos vaan kasvattaja katsoo sopivaksi luovuttaa yhden pupsin meidän lauman jatkoksi. Maaliskuun puolessavälissä huristeltiin 600 km päähän Somerniemelle katsomaan emää - joka oli vahvasi tiineenä - ja saimme talon muilta koirilta mainiot näytökset labbiksen toiminnasta. Kasvattaja kelpuutti Jannen labbiksen omistajaksi, pennut syntyivät maaliskuun loopulla ja parin viikon päästä yksi pieni keltainen Vegan poika muuttaa Luotoon harrastamaan jahtihommia ja NOMEilua!
Että niin se käy helposti tuo koiran hankinta (huomatkaa katkeruus äänensävyssä). Eli tuumasta toimeen ja parin kuukauden päästä pentu kotiin. Tai sitten ei! Minä en bretonin pentua saanut tällekään kesälle hyvästä yrityksestä huolimatta. Viimeisen kolmen vuoden sisällä pentua on kyselty neljästä eri nartusta ja kaikki jääneet tyhjiksi! Siinä sitä alkaa olla jo huonoa tuuria, sillä ei bretonit mitenkään erityisen huonosti sikiäviä mielestäni yleensä ole… Tässä ei oikein enää tiedä miten päin olisi, joku kirous on meikäläisen päälle taidettu langettaa. Uskaltaako tässä nyt sitä pentua enää katsellakaan, jos sen joskus kotiin asti saan, niin se on sitten varmaan ihan sutta ja sekundaa…
Toukokuu 11th, 2009
admin
Pyöräytetäämpä vähän takaisin kelloa ja palataan elokuuhun, sillä blogiin on jäänyt kirjaamatta Zeron viimekesäinen kummallinen oireilu. Huomasin myöhään eräänä keskiviikko-iltana Zeron leuan alla olevan nahan roikkuvan kummasti ja kurkun kohdalla tuntuikin golf-pallon kokoinen patti. Jonkin öttiäisen epäilin pistäneen.
Torstai-aamuna tuo möhkyrä oli paisunut tennispallon kokoiseksi ja suupielet oli turvonneet eli tohtorille kävi meidän tie. Mitään syytä ei löytynyt, kurkku oli siisti, eikä käärmeen tai ampiaisen pistoskohtaa löytynyt. Vaikka reaktio oli tuolloin vielä melko lievä kyyn pistoksi, se jäi vahvimmaksi epäilyksi. Aiemmin ei ole käärmeitä meidän pihalla näkynyt, mutta tuona kesänä niitä oli kuuleman mukaan useamminkin nähty lähistöllä, joten ei mitenkään mahdoton ajatus. Kortisonia, antibiootteja, kipulääkettä. Kahden päivän päästä oli tiedossa veljeni häät, joten sopivampaan väliinhän tämä kaikki ei tietenkään olisi voinut tulla, Hailuodosta ei niin vain päivytykseenkään lähdetä jos tulee akuutti tilanne… :-/
Perjantai. Yöllä ei montaa silmäystä unta kertynyt, kun säpsähtelin joka välissä tarkistamaan hengittääkö koira. Tilanne ei parantunut yhtään, vaan päinvastoin 
Zero näytti aamulla lähinnä mastiffilta. Leuan/nielun alueella möllötti appelsiinin(!) kokoinen paise, huulet oli vähintään kaksinkertaistuneet, kuonon ja kielen iho oli turvonnut. Aamulla melkein itkua tihrustaen jätin muut järjestelmään häitä ja suuntasin Akuuttiiin lähes varmana siitä, että kohta koira tukehtuu, sillä aurinkokaan ei yhtään armahtanut paahteeltaan. Onneksi Zero itse otti asian melko rauhallisesti, ei vaikuttanut kipuilevan ja heilutteli häntäänsä koirakavereille.
Mitään mullistavaa ei Akuutissa selvinnyt, mutta suuri helpotus oli että kurkku ja hengitystiet olivat aivan auki, huh! Röntgenkuvissa ei mitään, ultraäänessä ei mitään. Vahva epäilys kyyn pistosta. TAI ihon alle on voinut jäädä jotain orgaanista ainetta, puutikku tms., joka aiheutti tulehdusreaktion ja turvotuksen. Mitään haavaumia emme tosin ole huomanneet, mutta aiheuttaja on voinut piillä ihossa hyvinkin pitkään ja nyt vasta on reagoinut. Paisetta ei tyhjennetty, lääkäri totesi että annetaan sen puhjeta ja tyhjetä itse. Eli jälleen kotiin katselemaan kun turvotus laskee…pakkohan sen on!
Lauantai. Aamuna tilanne oli edellistäkin pahempi, muutaman tunnin päästä pitäisi istua kirkossa pyntättynä ja koira ei suostunut ottamaan lääkkeitään. Zerolla oli kuumetta, se oli apaattinen, kieli oli turvoksissa ja sen alla oli rakkuloita, joten herra ei halunnut edes niellä vettä. Raasu oli todella kipeän oloinen Olin jo lähdössä päivystävälle, kun ei lääkkeet uponneet ja muutenkin väsyneenä tuntui kaikki vaihtoehdot huonoilta Onneksi talossa riitti väkeä ja joku keksi ruiskuttaa lääkkeet veden seassa suoraan Zeron kitaan. Koira pihalle, turpa taivasta kohti, vettä ja murskatut lääkkeet ruiskulla kitaan. Ja sinne ne meni - ainakin suurin osa - loput valuivat pitkin Z:n jättimäisiä huulia ja minun käsiäni. Juhlakamppeet päälle, Zero autoon mukaan (kiitos pilvisen aamupäivän ja vesisateen!) ja kirkkoon. Vihkimisen jälkeen autossa odotti hieman paremmassa kuosissa oleva koira. Kuume oli laskenut ja vettäkin meni vähän alas! Illan herra oli mukana hääjuhlissa, välillä autossa köllötellen, välillä pihalla nuuskutellen. Vieraisiin oli tosin pakko pitää vähän väliä vaikka koiraihmisiä monet olivatkin, sillä kokoa XXXL olevat huulet aiheuttivat valtavat jojot Z:n suupieliin…
Häistä siis selvittiin kunnialla, ihon turvotus alkoi laskea, mutta paise oli sitkeässä. Viikon verran Zero kantoi möhkylää leukansa alla kunnes se alkoi vähitellen vuotaa alapuoleltaan tehden lopulta pienen reiän, josta valui virtana valkoisen märän sekaista verta, jotain mustia hippusia ja muuta nestettä. Kuvottavaa. Pihalla sitä puristelin kauhuissani tyhjäksi ja melko varmana siitä, että verenhukka tulee ihan kohta. Zerolla ei ollut moitteita, herra vaikutti varsin tyytyväiseltä lipsutellessaan pitkin rinnustansa ja jalkojansa valuvaa nestettä. Zerre oli muutoinkin koko sairastelun ajan varsin kiitollinen hoidettava, hieno ukko 
Ja niin se paisekin vähitelleen hävisi kokonaan ja koira parani. Jes!
…tai ei sittenkään. Reilut puoli vuotta myöhemmin, maaliskuun alussa tämä kaikki toistui, tosin nopeampaan tahtiin. Yhdessä yössä iski turvotus ja tennispallon kokoinen patti, heti tohtorille hakemaan lääkkeet. Turvotus lähti nopeasti laskemaan ja paise alkoi vuotamaan jo seuraavana päivänä. Luulin että selvittiin helpolla. Paiseen puhkeamiskohta - tai kohdat - alkoi hankalaksi suihkuttelusta huolimatta. Ihoon tuli lähes 2 euron kolikon kokoinen nahaton, märkivä kohta, joka oli selvästi kipeä, sillä parina päivänä Zero ei yksinkertaisesti suostunut tulemaan pesuhuoneeseen suihkuteltavaksi ja jouduin turvautumaan muihin keinoihin. Pari viikkoa meni paranemiseen, mutta selvittiimpä siitäkin.
Jotain vinkkiä tämän kaiken aiheuttajasta voi antaa se, että maaliskuussa kerran kotiin tullessani huomasin vuotavan paiseen pinnalle ilmestyneen palan vihreää heinää! Todennäköisesti se oli paiseesta tullut ja jälkeenpäin ajatellen nuo edelliskerralla tulleet mustat hippuset voivat liittyä myös asiaan jotenkin. Ehkä. Jos ihon alla vielä piilee jotain, tuvotus voi toistua milloin vain… Eli nyt ihmetellään mitä seuraavaksi. Tällä hetkellä koira on onneksi erittäin bueno ja hyvissä ruumiin ja sielun voimissa.
Toukokuu 11th, 2009
admin
Vila oli aina hyväntuulinen ja huoleton, pieni töpö vispasi jatkuvasti. Sillä tuntui myös olevan aivan järkkymätön luottamus ihmisiin. Vaikka taivas olisi tippunut niskaan, niin ei hätää - kyllä ne ihmiset tulee pelastamaan pienen koiran pulasta. Unohtamatta loputonta riistaintoa! Hieno koira, hieno pieni ystävä…
Ikää Vilalle ehti kertyä pitkästi yli 14 vuotta, kunnes perjantaina 28.11. oli raskaan päätöksen aika, pipparainen nukkui ikiuneen… Mutta täyttä vauhtia mentiin vielä viimeisenäkin päivänä!
Koiratta
on kuonoa ja
kahta luppakorvaa yksinäisempi.
Yö
on toista hengitystä vajaa.
En pelkää. Ikävöin.
- Eeva Kilpi
Marraskuu 30th, 2008
PaiviK
Koirien sivut laitettu kokonaan uusiksi ja samalla vihdoin julkaistu tämä jo jonninaikaa olemassa ollut “blogi”, josta voitte lueskella lähinnä minun ja Reetan jatinoita. Melko satunnaisesti on tullut juttuja lisäiltyä, mutta yritämme parantaa tapamme…
Marraskuu 10th, 2008
PaiviK