Huoltojoukot

Kuusiston kaksjalakaset

Koiriemme hihnan päästä löytyy useimmiten minä Päivi, veljeni Janne tai hänen vaimonsa Reetta. Vaikutamme kaikki nykyään pääsääntöisesti Hailuodossa, josta pääasialliset metsästysmaammekin löytyvät. Vanhempamme ovat koiriemme luiottohoitajat ja heidänkin pihamaata nuo meidän rontit välillä asuttavat. Jahtikauden aikana meillä kuljetaan niin lintujen, pienpetojen kuin jänistenkin perässä ja muutaman vuoden tauon jälkeen hirvijahtikin on taas kuvioissa mukana isän toimesta. Metsästyspuuhien lisäksi kaikki koiramme toimittavat Ihmisen Ystävän ja Rapsutuskoiran arvokasta virkaa.

Päivi, Vila ja Vilan bestis Alma-bassetti
Päivi, Vila ja Vilan "bestis" Alma-bassetti, syksy 2008

Sisko...

Pienestä pitäen olen viettänyt paljon aikaa luonnossa ja olen myös vuosi toisensa jälkeen ollut todistamassa millaisen säpinän elokuun 20. saa aikaan kotonamme ja koko Luodossa. Vähitellen olen “joutunut” touhuun mukaan, aluksi kuljin metsästysreissuilla isän, veljen ja sukulaisten mukana, mutta sittemmin piti hankkia oma metsästyskortti ja alkaa ulkoiluttamaan haulikkoakin.

Vuosien saatossa olen puuhannut paljon omien ja muidenkin koirien kanssa kaikenlaisen kouluttelun, metsästystouhujen ja näyttelyiden parissa. Bretonimaailmaa olen seurannut aktiivisesti jo pitkään ja Zeron tultua vähän venäjänajokoiriakin. Lisäksi olen mukana yhdistystoiminnassa; tällä hetkellä istun Suomen Bretonikerhossa hallituksessa ja toimin sihteerinä. Olen myös bretonien rotujärjestön, Saksanseisojakerhon hommiin joutunut sormeni upottamaan, sillä toimin bretonien pentuvälittäjä. Venäjänajokoira-yhdistyksessä aloitin nettisivujen ja lehden väsäämisen melkein tyhjästä vuonna 2004 ja hommaa riitti, mutta edistyttiinkin kovasti. 2008 totesin, että olen osani antanut ja irtisanouduin VAK:n tehtävistä. Tuona aikana tuli hyvin tutustuttua niin venäjänajokoirakantaan kuin rodun harrastajapiirikin. Kuulun myös Hailuodon rhy:n hallitukseen Jannen ollessa varajäsenenäni. Ajokoetoimitsijakurssin kävin vuonna 2005, sen myötä joka syksy menee pari päivää ajokokeissa numeroita raapustellen. Kasvattajakurssi on käytynä ihan omasta mielenkiinnosta, kai sen kennelnimenkin joskus hankin "tulevaisuuden varalle".

Janne ja ankkasaalista syksyltä 2007
Jannen sorsasaalista syksyltä 2007

Ja sen veli vaimoineen...

Janne on epäilemättä meidän porukasta se ahkerin jahtihommien parissa luuhaaja, jonka harrastuksiin kuuluu lähinnä metsästys ja kalastus - ja kalastus ja metsästys. Metsästyskautensa hän aloittaa elokuun alussa kyyhkyistä, jatkaa vesilinnustuksella, viettää talven pienpetojen perässä, kulkee vielä kevätjäillä hylkijahdissa isoisämme jalanjäljillä ja virittelee minkkiloukkuja. Jossain siinä välissä ehtii käydä kalalla ja töissäkin.

Reetta on ikänsä ollut "hevostyttö", mutta meillä hän on joutunut - tai päässyt - melkein väkisin koiratouhuun mukaan. Muska oli meillä vähän kaikkien koira, mutta Reetasta se vihdoin sai itselleen oman ihmisen. Parivaljakko opettaa toinen toistaan ja hyvin tuloksin, Muskankin yksikertaiseen päähän näyttää uppoavan monenlaista kertaamalla ja kertaamalla ja... Jannen ja Muskan toimesta kertyy Reetallekin nykyään jahtipäiviä kiitettävästi, vaikkei hänellä itsellään (ainakaan toistaiseksi) metsästyskorttia ole.

Janne ja Reetta evästauolla Meltauksen maastoissa 2006
Janne ja Reetta evästauolla Meltauksen maastoissa 2006

Koiria unohtamatta!

“Oma” rotuni on bretoni, pieni, tulisieluinen, ranskalainen seisoja. Innostus rotuun sai alkunsa 18 vuotta sitten Katan muuttaessa taloon. Bretonien toimenkuva on meillä kattanut kaikki lintukoiran tehtävät, mutta muissakin hommissa niitä on testattu. Katan jälkeen perässä tepsutteli Vila, joka oli ihan viimeiseen saakka jokaista soluaan myöten intohimoinen metsästäjä ja jätti seuraajalleen isot saappaat täytettäväksi. Pitkä ja epäonninen pennunhankintaprosessi kohtasi loppunsa 12.9.2009 Kertun putkahdettua maailmaan. Hyvää kannattaa odottaa, tässä lapsessa on aineksia, ainakin laittaa kaikin hyrsynmyrkyn ja melkoisen heikunkeikun :-)

Venäjänajokoirat ovat pesiytyneet koiralaumaamme Jannen toimesta. Hänen haaveillessa kettukoirasta löytyi rotu melko nopeasti - kestävät tassut, paksu turkki, paljon jalkoja ja hyvät kokemukset tuttavan venakosta. Keväällä 2003 taloon asteli sattuman saattelemana Venäjällä syntynyt, vuoden ikäiseksi Suomessa varttunut Zero. Tuo koira onnistui muuttamaan käsitykseni ajokoirista kahden väärinkäsitykseni suhteen: huomasin että ajokoirienkin päähän painuvat monenlaiset opetukset ja lisäksi ajokoirametsästys voi olla tapahtumarikasta seurattavaa! Kata-bretonimme poistui muonavahvuudesta 2005 ja taloon tuli kaksi veijaria, Zeron tyttäret Nata ja Muska. Nata muutti vuoden ikäisenä Oulunsaloon, Muskan jäädessä kotiin kettujen kauhuksi ja myös erinomaiseksi vesilinnustajan apuriksi. Sittemmin Zerosta on tullut minun jänisajurini ja Muska puolestaan on melko pitkälti Reetan karvanassu.

Hakusessa terve, varma, hyväluonteinen noutaja, jolla pää ja kroppa kestää aktiivisen vesilinnustuksen raskaammissakin olosuhteissa. Se on Onni, käyttömallinen labbis vuosimallia 2009, Jannen pitkän haaveilun tulos ja ainakin tässä vaiheessa vaatimukset erinomaisesti täyttävä jahtikoiran alku. Onnin NOME-uran eteen on myös tehty kovasti töitä, muistion puolella Reetan juttua aiheesta! Luulen, että tästä pojasta kuullaan vielä ;-)

Meidän sakki kuvissa

Janne, Zero ja Zeron ajosta ammuttu 8-kiloinen repolainen. Iso koira, isot ketut ;) Reetta, Musku ja pupusaalista 2006. Pikku koiralle tuli väsy päivän päätteeksi… Päivi Natun kanssa näyttelyssä Janne ja karvatassut Kata, Vila, welshi Kupla ja lk.collie Jogy. Luppakorvat on nykään kaikki koiraenkeleinä, Jogy-herrakin jo pitkästi elämänsä ehtoopuolella... Janne ja Vila verkkoja kokemassa Päivi ja Zerppe treenailevat seuraamista Päivi ja Viltsu, bassettineiti haluais myös syliin… Janne, Viltsu ja sorsasaalista Janne ja lainabretonit Seri ja Wessla, Meltaus 2006 Päivin ja Zeron pupusaalista syksyltä 2006 Päivin ensimmäinen tavi :D Reetta ja Muska sekä Nata omistajansa Vesan kanssa Reetta ja Muska sorsapassissa Päivi ja Vila Muskun lonkkia kuvauttamassa Päivi, Kata ja Vila pilkkimässä Iso-Venejärvellä vuonna nakki ja kypärä (2003?) Nata, Janne ja Muska Janne ja Reetta Niesissä, Iso-Venejärvellä Päivi ja koirat 2004 - Zero, Kata ja Vila Lauma neljä vuotta myöhemmin, pieni juttutuokio töllisköjen kanssa Päivi ja koirat 2008 - Muska, Zero ja Vila Janne ja Onni 2kk